Tyttäreni halusi aloittaa päivän leipomalla kukkakakkua. Kyselin vähän tarkemmin toiveita ja mietittiin yhdessä mitä tehtäisiin. Suunnitelma muuttui kakusta mokkapaloiksi, sillä olen jo pitkään halunnut testata What's cooking Helsinki tapahtumassa maistamaani mehevää suklaapohjaa johonkin.
Railin tekemä pohja jäi ihanasti mieleen, ja suunnittelinkin käyttäväni sitä uudenlaisten mokkapalojen kehitykseen. Sovelsin ohjetta oman kaapin sisällön ja makumieltymysten perusteella, pohjan herkullisuudesta ja mehevyydestä kuitenkaan tinkimättä.
Perusmokkapalat olisivat kuitenkin olleet mansikkaista kukkakakkua toivovalle tytölle pettymys, joten päätin turvautua kaapissa odotelleeseen mansikkatomusokeriin. Kokeilin tuota sokeria jo aiemmin ja siitä saa maun lisäksi kivaa väriä. Maku on hyvin karkkinen ja voimakas, joten laimensin sitä hieman tavallisella tomusokerilla. Suklaiset palat saivatkin suloisen pinkin kuorrutteen ja tyttö oli todella tyytyväinen. Vielä kun jääkaapissa odotelleet
mimis versojen syötävät leimunkukat nostettiin esiin oli herkku niin täydellinen, että se kuljetettiin suoraan nukkejen kahvikutsuille.
![mansikka-suklaapalat3]()
Mansikka-suklaapalat
uunipellillinen / 30-60 min / helppo
Pohja:
- 4 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1/2 tl leivinjauhetta
- 1 tl soodaa
- 1 dl kaakaota
- 1 dl sokeria
- 1 rkl luontaista vaniljasokeria
- 1/4 tl suolaa
- 250 g rahkaa
- 1 dl maitoa
- 2 munaa
- 1/2 dl öljyä
- 2 dl fariinisokeria
- 100 g voita
- 1 1/2 dl vahvaa kahvia
Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla. Lämmitä uuni 175-asteeseen.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda, kaakao, sokeri, vaniljasokeri ja suola yhteen.
Sekoita toisessa kulhossa rahka, maito, kananmunat, öljy ja fariinisokeri tasaiseksi seokseksi.
Sulata voi ja sekoita joukkoon kuuma kahvi. Kaada nesteet jauhoseokseen ja sekoita kevyesti. Lisää viimeisenä kahvi-voiseos ja kääntele tasaiseksi esimerkiksi pallovispilää käyttäen. Älä sekoita liikaa jottei taikinaan muodostu sitkoa.
Levitä taikina esivalmistellulle uunipellille ja paista noin 20-25 minuuttia tai kunnes pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.
Kuorrute:
- 300 g mansikkatomusokeria
- 200 g tomusokeria
- 1 rkl luontaista vaniljasokeria
- 50 g voita
- noin 4 rkl vettä
Siivilöi sokerit kulhoon. Sulata voi ja sekoita sokereiden joukkoon. Lisää vettä vähän kerrallaan, kunnes saat hieman valuvan, tahnamaisen kuorrutteen. Levitä kuorrute pohjan päälle ja anna jähmettyä noin tunnin ajan. Leikkaa paloiksi ja koristele esimerkiksi syötävillä kukilla tai strösseleillä.
Leimunkukkien lisäksi koristeluun sopivat monet luonnon ja kotipuutarhan kukat.
Syötävät kukat -jutustani löydät paljon vinkkejä sopiviin kukkiin, sekä niiden keräämiseen ja kasvatukseen liittyen.